Vihreään pukeutunut mies keskeyttää nuoren pianoa soittaneen tytön tempulla, joka saa yleisön kiirehtimään paikalle

Huh 21, 2019 by apost team

Keskellä ostoskeskusta seisova piano on tänä päivänä varsin tuttavallinen näky. Piano saattaa seisoa usein tyhjillään, mutta ajoittain instrumentin edessä nähdään myös lahjakkaita soittajia. Julkisella paikalla toteutettu musisointi kiinnittääkin usein ihmisten huomion.

Eräänä päivänä nuori tyttö päätti istahtaa ostoskeskuksessa seisoneen pianon eteen. Tilanteesta kuvatulla videolla näemme, kuinka vihreisiin pukeutunut mies keskeyttää tytön soiton ja pyytää saada soittaa muutaman minuutin ajan.

Ärsyyntynyt tyttö kieltäytyy kohteliaasti ja pyytää miestä etsimään itselleen toisen pianon. Keskustelu alkaa kuitenkin kääntyä hellittämättömäksi, jolloin tyttö päättää antaa periksi.

apost.com

Mies alkoi soittaa musiikkia ja ilmapiiri muuttui. Iloinen kappale varasti niin shoppailijoiden kuin sivullistenkin huomion. Myös ennen miestä pianolla soittanut tyttö alkoi taputtaa käsiään musiikin tahtiin.

Hetkeä myöhemmin musiikillaan hurmannut ja työmiehen elkein pukeutunut mieshenkilö hymyili tytölle. Pian molemmat alkoivatkin jo soittaa piano yhdessä. Kauppakeskuksen oli vallannut hurmaava musiikkiesitys.

Yleisö ei voinut itselleen mitään - ihmiset alkoivat taputtaa käsiään yhteen Boogie Woogiesta nauttiessaan. Suurin osa ihmisistä näytti silmin nähden nauttivan hetkestä ja moni kaivoi kännykkänsä esiin nauhoittaakseen tapahtuman.

Saatat nyt pohtia, kuka mies oikeastaan oli?

Mies paljastui Terry Milesiksi, Boogie Woogieen erikoistuneeksi piano-opettajaksi. Boogie Woogie tunnetaan musiikkigenrenä, joka ei rajoita soittajiaan. Päinvastoin - musiikkityyliä voidaan käyttää eri tyylejä yhdistellen. Terryn opettama genre vaatii vähintään kaksi soittajaa, jotka jakavat lavan yhdessä.

Kukapa ei rakastaisi tällaista esitystä? Sosiaalisina olentoina on mahtavaa tietää, kuinka ihmiset voivat löytää yhteyden musiikin kautta. Video todistaa, kuinka upeaa yhdessä musisointi voi parhaimmillaan olla. Työskennellään siis yhdessä ja tehdään maailmasta hitusen harmoonisempi paikka!

Mitä sinä ajattelet Terry Milesin esityksestä? Kerro meille ajatuksesi kommenteissa ja jaa artikkelia kaikille musiikin ystäville.